Tänään Mestiksen huippuottelu Jukurit - KooKoo
Mestiksen ehdottomia helmiä ovat aina olleet Jukureiden ja KooKoon kohtaamiset. Joukkueet iskevät yhteen tänään neljännen kerran tällä kaudella. Aiemmissa keskinäisissä otteluissa Jukurit on näyttänyt tylysti kouvolalaisille kaapin paikan, pisteet Jukureille 8-1 maalein 7-2, joten KooKoo tulee varmasti nälkäisenä haastajana Kalevankankaalle. Molemmat joukkueet lähtevät peliin voitto-ottelu alla. KooKoo nujersi lauantaina kotonaan Sportin viime hetken maaleilla 2-1 ja Jukurit haki samoin numeroin voiton Kajaanista.
Jukureiden pieni loukkaantumissuma näyttäisi olevan helpottumassa ja sairastupa on tyhjenemässä. Sinikeltaiset pääsevätkin KooKoon kimppuun lähes parhaalla miehistöllään. Sairaslistalta löytyy jo kauden lopettaneiden lisäksi enää Aku Pekkarisen ja Pentti Nöyräsen nimet. Jukureiden maalilla jatkaa Tommi Nikkilä.
KooKoon mielenkiintoisin nimi löytyy puolustuksesta, kun kouvolalaiset palkkasivat takalinjoilleen siirtorajan kynnyksellä vuoden -95 maailmanmestarin Marko Kiprusoffin. "Kipru" pelaa Jukureita vastaan kolmannen ottelunsa KooKoo-paidassa.
Jukurit tänään:
I
11 Rohtla - 12 Malinen - 8 Salmelainen
32 Kallioinen - 4 Akkanen
II
13 Poukkula - 9 Hakkarainen - 19 Piitulainen
2 Taipalus - 28 Kulmala
III
17 Savolainen - 27 Memonen - 26 Ojanen
3 Järvinen - 6 Vaarasuo
IV
18 Uusivirta - 25 Hämäläinen - 23 Hietaharju
Maalilla pelaa 35 Tommi Nikkilä.
Jukurit - KooKoo klo 18.30 Kalevankankaalla
Tulosseuranta
Muista
Jukurit Facebookissa!
Playoffit lähestyy -varaa oma paikkasi!

Mestiksen Playoff-pelit lähestyvät! Jukurit aloittaa lauantaina 18. helmikuuta kotiottelulla.
Varaa oma paikkasi kevään
ratkaisupeleihin!
(klikkaa kuva suuremmaksi)
Playoff-päivät
Jukurit On Ice-toritapahtuma
Akselin Jukuri-torstait ovat tällä erää ohi. Jukurit on seuraavan kerran näkyvillä kaupungilla keskiviikkona 22. helmikuuta Jukurit On Ice -tapahtumassa torilla.
Jukurit On Ice -tapahtumasta tiedotetaan tarkemmin myöhemmin.
Viimeisimmät videokoosteet Jukurien kotipeleistä