Seuraava TV-ottelu :

Ma 20.9. klo 18:15

vs.
Sarjataulukko
K-VantaaVSJokipojat

2 - 4

03.03.2010 18:30, Tikkurila

Otteluraportti | Joukkueiden kokoonpanot

Jokipojat vahvempi toistamiseen

Kiekko-Vantaan hyvä ilme ja taistelu keskiviikkoiltana Tikkurilassa ei lopulta tuonut joukkueelle palkintoa. Jokipojat oli toistamiseen vantaalaisia vahvempi ja vei puolivälieräsarjan toisen osaottelun lukemin 2-4. Perjantaina Joensuussa jatkuva ottelusarja onkin katkolla Jokipojille, eli voitolla joukkue etenee välieriin. Vantaalaisleirissä taistelumieli kuitenkin sen kuin kasvaa; ottelusarja halutaan tuoda sunnuntaiksi Tikkurilaan!

K-Vantaa hyvällä ilmeellä alkuun

Ottelu lähti liikkeelle vahvasti kotijoukkueen hallinnassa. Koko illan pirteästi vantaalaishyökkäyksessä esiintyneelle Tommi Lehtoselle tarjoutui ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana kaksikin maalintekopaikaa joensuulaismaalille, mutta viimeistely ei mieheltä onnistunut.

Jokipoikien vastaus kotijoukkueen hallintaan olikin kovin klassinen, kun joukkueelle tuomittiin ajass 8.06 ensimmäinen kaksiminuuttinen. Ylivoima ei kuitenkaan Kiekko-Vantaan toimesta tuottanut Antti Nyrhisen näyttävää yksilösuoritusta lukuun ottamatta erityisen vaarallisia maalintekopaikkoja.

Joensuulaisten saatu ajassa 11.35 jo toisen kaksiminuuttisen, tuntui kotijoukkueella olevan hallussaan aseet avausmaalin tekoon. Mutta toisin kävi. Jo avausottelussa tehokkaana häärinyt Jarkko Malinen otti vauhdikkaan spurtin omasta päästään ja sai veivattua kiekon alivoimalla ohi Juho Santasen.

Takaisku veikin kotijoukkueen pelistä parhaan terän ja vuorostaan vierasjoukkue näytti ottavan puolestaan entistä vankempaa otetta ottelutapahtumista. Lisää kylmää vettä kotiyleisön niskaan olikin tulossa vielä ennen erän päätöstä, kun Kimmo Nevalaisen tarkka laukaus b-pisteen tuntumasta yläkulmaan ohitti Santasen toistamiseen.

Kolmannen erän ratkaisijana vierasjoukkue

Toiseen erään joukkueet eivät tulleet aivan samalla ryminällä kuin avauserään. Vieraiden kahden maalin johto rauhoitti osaltaan Jokipoikien omaa pelaamista, mutta myös kotijoukkueen piti pitää huoli, ettei lisää takaiskuja tulisi. Avausminuutilla Tapio Ahtonen ja Jarkko Immonen saivat paikan tosin lisätä johtoa päästessään kasvokkain Juho Santasen kanssa. Muttä tässä kohtaamisessa Santanen oli vahvempi.

Erä eteni aina loppusekunneille saakka ennen kuin maalilamppua jälleen poltettiin. Kotijoukkueen yritys palkittiin lopulta, kun Tomi Lindfors pääsi ajassa 39.54 laukomaan rystyltä maalinedustalta kiekon kohti maalia. Tällä kertaa Mikko Rämön torjunta ei onnistunut, vaan kiekko lipui maalinperukoille.

Kavennus tuli kotijoukkueen kannalta herkulliseen kohtaan, kun tappioasema kaventui vain yhteen maalin juuri ennen erätaukoa.

Mutta kolmanteen erään vieraat saivat jälleen hyvän vaihteen päälle, ja vain reilun viiden minuutin pelin jälkeen Jokipoikien kapteeni Jani Keränen sivalsi kiekon rystyllä ohi Juho Santasen. Ja lopullisen ratkaisun löi vajaat viisi minuuttia myöhemmin Roberts Jekimovs, jonka laukaus maalinedustalta löysi tiensä vantaalaismaaliin.

Kotijoukkue haki vimmatusti kavennusta erän loppuminuuteilla ottaen myös maalivahdin pois ja yrittäen maalintekoa kuudella kenttäpelaajalla. Hyvä mylläkkä Jokipoikien päädyssä toikin tulosta, kun Tommi Lehtonen pääsi laukomaan kiekon ohi Rämön.

Sen pidemmälle ei kuitenkaan Kiekko-Vantaan kiri keskiviikkona riittänyt. Niinpä Jokipojat otti toisen kiinnityksen välieräpaikkaan ja asettaa nyt Kiekko-Vantaan pakkovioton eteen perjantaina, jotta joukkue saisi siirrettyä ottelusarjan vielä sunnuntaiksi Vantaalle.

- Tulokseen olen tyytyväinen, mutta peliin itsessään en ole. Ei löydetty oikein oikeata rytmiä ja sellaista lentoa, mitä haettiin. Paljon jäi vielä petrattavaa perjantaiksi, totesi lyhytsanainen Jokipoikien päävalmentaja Jarno Pikkarainen ottelun jälkeen.

- Erittäin tyytyväinen olen meidän ilmeeseen tänään. Ollaan nyt hakattu päätä Karjalan mäntyyn ja sellaisella talvisodan hengellä tässä mennään. Päätettiin ottelun jälkeen joukkueen kanssa yhdessä, että tuodaan peli sunnuntaiksi tänne, lupasi puolestaan kotijoukkueen luotsi Harri Ahola.