![]() | VS | ![]() |
14.08.2009 18:30, Lempäälä
Otteluraportti | Joukkueiden kokoonpanot
LeKi vahvempi Lempäälässä
Kiekko-Vantaa otteli kauden toisen harjoitusottelunsa Lempäälässä LeKin vieraana. Alla joukkueella oli voittoisa harjoituskauden avausottelu Heinolassa viikkoa aikaisemmin.
Kuten Heinolassa, ottelun alussa Kiekko-Vantaan nuori joukkue oli hyvällä jalalla liikkeellä ja sai ensimmäisen viiden minuutin aikana hyvän peli-ilmeen päälle. Paras terävyys kuitenkin katosi otteista tämän jälkeen.
Maalittomassa tasatilanteessa toisen erän alkuun saakka edennyt ottelu sai vantaalaisittain varsin kylmän käänteen, kun isäntäjoukkue latoi toisen erän alussa vajaassa kolmessa minuutissa kolme maalia Kiekko-Vantaa -debyytissään pelanneen Juho Santasen selän taakse.
Varsinainen salamaisku kotijoukkueelta söi parhaan terän vantaalaisten pelistä, ja vaikka kolmannessa erässä vieraat yrittivät vielä päästä pelin isännäksi ja saada käännettyä pelin kulkua, loppukiri ei riittänyt ja avausmaali jäi Lempäälässä tekemättä.
Vantaalaisittain pelissä oli tappiosta huolimatta paljon hyvää. Verrattuna harjoituskauden ensimmäiseen peliin Heinolassa pelaamisessa oli tapahtunut paljon kehitystä, mikä lupaa hyvää tulevaisuutta ajatellen.
Juho Santaselle kertyi ottelussa 26 torjuntaa, kun virkaveli Mikko Pätsi kotijoukkueen maalilla venyi kiekon eteen 22 kertaa.
Vieraspeli Lempäälässä oli vantaalaisten viimeinen ottelu ennen perjantaina 21. elokuuta alkavaa Kiekko-Vantaan isännöimää neljän joukkueen (Kiekko-Vantaa, Jokipojat, KooKoo, Jukurit) turnausta.