Tukea monille lajeille

- Jukurit on suurin yhteistyökumppanimme. Edustusjoukkueen lisäksi tukea on annettu myös seuran junioreille. Paikallinen näkyvyys on meille tärkeää. Tuki on yleensä vastavuoroista eli kumpaakin osapuolta hyödyttävää, MPY:n (Mikkelin Puhelin Oyj) markkinointipäällikkö Harri Juutilainen kertoo.

Juutilaisen mukaan heillä on ollut hyvää yhteistyötä Jukurien kanssa vuodesta 2001 lähtien. Jukurien noste oli todella kova 2000-luvun alkuvuosina, nyt se on ollut hieman maltillisempaa.

- Mikkelin jäähalli ei ole sellaisessa kunnossa kun sen pitäisi olla, esimerkiksi screeni on huono. Tapahtumia ja ottelujen oheistoimintaa voisi olla nykyistä enemmän. Mikkeliläiset katsojat tuntuvat kyllästyvän helposti, jos vastassa on heikompia vastustajia, ja tulevat katsomaan vasta playoff-pelejä.

Muita yhteistyökuvioita MPY:llä on urheilun osalta muun muassa yleisurheilussa, salibandyssa, jalkapallossa ja jääpallossa.
Mainetta koko kaupungille

ESE (Etelä-Savon Energia Oy) on kuulunut Jukurien yhteistyöjoukkoon jo 1990-luvulta lähtien. Toimitusjohtaja Osmo Hyvönen sanoo, että yhteistyön markkinoinnillisesta vaikutuksesta on heidän osaltaan aika vaikea sanoa mitään täsmällistä. Imagovaikutus on tietenkin myönteinen, mutta vaikeasti mitattavissa.

- Yleisesti ottaen pyrimme muutenkin olemaan aktiivisesti mukana mikkeliläisen elämän rakentamisessa tukemalla myös muita urheilulajeja, kulttuuria ja nuorisotoimintaa. Vireä ja kehittyvä kaupunki vie meidänkin liiketoimintaamme eteenpäin, Hyvönen perustelee.

Hyvösen mukaan kaupungin profiilin nosto ja myönteiset mielikuvat esimerkiksi Jukurien peleissä myös muilla paikkakunnilla vaikuttavat kaupungin kaikkeen yritystoimintaan.

- Jukurien toiminta on hyvin hoidettua, ammattitaitoista ja suunnitelmallista, joten yhteistoiminnassa on helppo olla mukana. Myös juniorityön tukeminen on erityisen antoisaa.

© 2008 Interactive Partners Oy