SEURAA HEITÄ
Valmentaja JUHA JUUJÄRVI

Teksti: PASI RAKKOLAINEN

Mestiksen tämän kauden komeetan Lempäälän Kisan hieno menestys on nostanut valokeilaan nousijajoukkueen päävalmentajan Juha Juujärven, joka on suurelle kiekkoyleisölle aika tuntematon nimi. Eikä ihme, sillä 33-vuotias tamperelainen valmentaa nyt vasta ensimmäistä kauttaan miesten joukkuetta.

Juha Juujärvi sai kiekkokärpäsen pureman Oulun kupeessa Kempeleessä. Kiekko-Kettujen hyökkääjäkasvatista tuli kuitenkin pian Kärppien valmentajakasvatti.

- Vastaan tulivat realiteetit eli omien pelaajataitojeni rajallisuus. Aloitettuani opettajan opinnot yksi Kärppien junioreita valmentanut kaverini houkutteli valmentajaksi.

Juujärvi aloitti valmentajauransa kymmenisen vuotta sitten Kärppien D-junioreissa. Kaksi vuotta myöhemmin hän valmensi Kärppien C-juniorit SM-hopealle. Seuraavina kausina Juujärvi veti Kärppien B-junnuja ennen siirtymistään Tampereelle, jossa työsarka löytyi Tapparan A-nuorista. Keväällä 2004 Juujärvi juhli joukkueen kanssa Suomen mestaruutta.

- Minulle on valmentajana suuri rikkaus se, että olen käynyt läpi kaikki junioritasot. Juniorien valmentaminen on enemmän suurten kasvatuksellisten linjojen asettamista ja yksilön pelitaitojen kehittämistä. Aikuisilla on enemmän näkemystä ja pelitaitoa, jolloin valmennukseenkin tulee enemmän ajatustenvaihtoa ja tuloskeskeisyyttä.

Valmennusvälivuodelta LeKiin

Juujärvi laskee kehitysaskeleekseen myös sen, että viime kaudella hän ei valmentanut lainkaan toimittuaan Tapparan kehityspäällikkönä.

- Kehityspäällikön tehtäviin kuului liigajoukkueen pelaajatarkkailu, A-nuorten managerina toimiminen ja nuorempien junioreiden valmennuslinjojen suunnittelu valmennuspäällikön kanssa. Katsoin viime kaudella varmaan 150 peliä ja täytyy myöntää, että koko ajan oli syyhy takaisin valmennushommiin.

- Toisaalta oli hyvä olla vuosi sivussa, ottaa etäisyyttä ja tarkkailla sieltä suomalaisvalmennuksen kehitysaskelia, joita on selkeästi tullut sinäkin aikana kun itse olen valmentanut. Kehitys näkyy omassa pelikirjassanikin, joka painottuu perinteisen puolustusta korostavan pelin sijasta nyt rohkeampaan  hyökkäyspeliin, analysoi kasvatustieteen maisteri, joka pääsi tällä kaudella ensi kertaa soveltamaan pelikirjaansa aikuisten tasolla otettuaan Mestikseen nousseen LeKin valmennusvastuun.


Voittavaa, kehittävää ja viihdyttävää

Kauden alussa Juujärvi kuvaili LeKille havittelemaansa pelityyliä voittavaksi, yksilöä kehittäväksi ja yleisöä viihdyttäväksi. Kansainvälisenä yhdistelmänä se olisi kuin ruotsalaistyylistä pelinrakentelua maustettuna kanadalaisella suoraviivaisuudella.

- Kyllä pelimme syyskaudella oli parhaimmillaan sellaista. Meillä oli työnteko arvossaan ja tähänastisesta tuloksesta päätellen olemme myös tehneet oikeita asioita.

Valmennusideologiansa Juujärvi muotoilee seuraavasti:
- Se lähtee henkisestä kapasiteetista. Jokainen pelaaja antaa kaikkensa ja haluaa kehittyä. Valmentajan tehtävä on rohkaista pelaajaa, tukea ja joskus vähän toppuutellakin.

Lajin keskustelupalstoilla Juujärveä on jo povattu Tapparan ensi kauden päävalmentajaksi. Mies itse ei päävalmentaja-pesteistä puhu, mutta myöntää SM-liigan toki kiinnostavan.

- Ammattitaitoni kehittämisen kannalta paras vaihtoehto olisi pääsy kokeneen liigavalmentajan valmennustiimiin.
© 2008 Interactive Partners Oy