Nuorten Leijonien ja Mestiksen yhteistyö jatkumassa

Kaudella 2003-04 ensimmäisen kerran kokeiltu alle 20-vuotiaitten maajoukkueen Mestis -kiertue sai taas jatkoa menneen syksyn aikana. Projektille mielitään jatkumoa niin maajoukkueen puolesta kuin seuratasolla hieman jalostetussa muodossa.

Tshekissä vuodenvaihteessa pelattuun alle 20-vuotiaitten MM -turnaukseen valmistautunut Suomen nuorten maajoukkue kohtasi syyskauden aikana tuttuun tapaan kertaalleen kaikki Mestis-joukkueet.

Päävalmentaja Jukka Rautakorvelle kiertue tarjosi mahdollisuuden laajaan pelaajarotaatioon. Nuorten Leijonien ”kierrätyskeskuksessa” pyörikin syksyn mittaan pelaajia liki kolmen joukkueellisen verran.

– Ottelut Mestis-joukkueita vastaan olivat hyvä kehityspaikka nuorille pelaajille. Osa pelaajistamme pelasi seuratasolla alkukaudesta pelkästään nuorten SM-liigaa, mikä ei kehitä MM-projektia ajatellen aivan samalla tavalla kuin pelaaminen Mestis-joukkueita vastaan, Rautakorpi laskee.

Tuloksellisesti Nuorten Leijonien pelit sujuivat laidasta laitaan. Makeitten voittojen – käteen jäi muun muassa Mestiksen hallitsevan mestarin Hokin päänahka – vastapainoksi tuli oppia kantapään kautta. Jälkimmäisestä käy esimerkkinä vaikkapa tappio TuTolle lukemin 1–6.
Ensi kaudella turnausmuodossa

Rautakorven sopimus nuorten maajoukkueen peräsimessä kattaa myös vuoden päästä Kanadan Ottawassa pelattavan MM-turnauksen. Kokenut komentaja onkin vetänyt alusta alkaen tavallaan kahta projektia päällekkäin.

– Totta kai katse on ollut jo myös ensi vuoden turnauksessa. Koko ajan täytyy katsoa myös eteenpäin ja miettiä, mitä kehitettävää toiminnassa voisi olla.

Rautakorpi toivoo tärkeiksi tiedostetulle Mestis-kiertueelle jatkumoa myös ensi kaudeksi – tosin hieman kehitetyssä ja maajoukkuetta paremmin palvelevassa muodossa.

– Ottelut voisi niputtaa esimerkiksi neljään kolmen ottelun turnaukseen. Siinä sapluunassa saisimme parhaat pelaajat paremmin yhteen ja turnausmuotoinen systeemi palvelisi myös kauden päätapahtumaa. Lue lisää

© 2008 Interactive Partners Oy