Sakari Kuosmanen asuu Siilinjärvellä ja harjoittelee jääkiekkoa vakituisesti ikämiesryhmä Kuopion Naattijoissa ja Kuopion Poliisien joukkueessa. Sen lisäksi hän pelaa hyväntekeväisyysotteluita sekä harjoittelee – jos sattuu olemaan paikkakunnalla – myös helsinkiläisten Pietarinkadun Oilersien sekä Zoomin riveissä.
- Treenejä on joskus neljä kertaa viikossa, joten ihan mukavasti siinä pääsee olemaan jäällä. Tapparan ikämiehiinkin on minua vähän kyselty, mutta täytyy miettiä, mahtaako aika enää riittää, Kuosmanen tuumii.
Kuntoilua ja hyvää seuraa
Kuosmanen kertoo, että jääkiekko merkitsee hänelle
liikuntaharrastuksena todella paljon. Fyysisen kunnon kehittämisen lisäksi Kuosmas-kiekkoiluun kuuluvat sosiaaliset suhteet, rentoutuminen sekä erilaiset hyväntekeväisyysottelut eri puolilla Suomea. Esimerkik si Oilersien kansainvälisissä ystävyysotteluissa omassa joukkueessa taitojaan näyttävät – Kuosmasen ohella – vaikkapa Tikkanen, Kurri, Selänne ja Koivu, ja vastapuolella saattaa olla venäläisiä nimimiehiä.
- Onhan se todella hienoa pelata itseään parempien supermiesten kanssa ja sentasoisia pelaajia vastaan. Ne kaverit ”pelaavat kiekkoa oikein”, joten siinä on helppo pelata mukana. Valitettavasti vain itsellä ikä karttuu nopeammin kuin omat taidot, mutta täytyy vain
pärjäillä.
- Varsinaisissa otteluturnauksissa en ole juuri käynyt minkään joukkueen kanssa. Näissä hommissa ei oikein enää ole haluja eikä syytä lähteä viikonlopuksi pois kotoa, pikemminkin suunta on päinvastoin, Kuosmanen kertoilee. | |
| Kuosmanen pelasi juniorina, kuten ainakin siihen aikaan moni muukin kuopiolaispoika, pääasiassa jalkapalloa. Noin 30 vuoden iässä hän aloitti kiekkoilun ”harrastusmielessä tosissaan” ja alkoi harjoitella säännöllisesti ja paljon. Nyt kuntokiekkoilu on ollut hänen ohjelmassaan parisenkymmentä vuotta.
- Muita liikuntaharrastuksia ovat omien poikieni kanssa kiekkoilu ulkojäillä, hiihto keväthangilla, laskettelu sekä kävelylenkit.
Työkiireitä riittää mukavasti
Kiekkokatsomossa Sakari Kuosmanen käy aika harvoin. Penkkiurheilijana häntä kiinnostavat lähinnä SM-liigan pelit, joita hän katsoo yleensä Kuopiossa, Tampereella tai Helsingissä.
Monitoimimies Kuosmanen lepäili joulun ja vuodenvaihteen, mutta muuten hänellä on koko ajan monta rautaa tulessa. Hän suunnittelee Nuorgamiin lisää lohenkalastusbisnestä, järjestelee erämatkoja, käy keikoilla sekä huolehtii omalta osaltaan Saku´s Galley -ravintoloista Gran Canarialla ja Lempäälän Ideaparkissa. Uusi levykin on suunnitteilla, aikataulu on tosin vielä avoinna.
- Niin kiire ei kuitenkaan ole, etteikö kiekkoharjoituksiin ehtisi, Kuosmanen painottaa.
Teksti: JARMO SEPPÄLÄ | |