TuTo- nuoruuden innolla kohti uusia haasteita

Teksti: Juha Heikkilä
     Turkulainen TuTo on yksi menestyksekkäimmistä Mestis- seuroista. Mestis- ajan hurmahenkisin hetki koettiin huhtikuun alussa 2008 kun joukkue uutteran kehitystyön tuloksena pokkasi Mestis- mestaruuden. TuTon kannalta tuo mestaruus tuli tosin vuosi liian aikaisin, sillä vielä tuona keväänä ei liigakarsintoja järjestetty. Mestaruuden jäljiltä joukkueen koostumus muuttui voimakkaasti; osa pelaajista suuntasi ulkomaille, osa SM- liigaan. Runsaan vaihtuvuuden takia olikin jopa pieni ihme kun joukkue päätyi lopulta sijalle neljä. Kuluvaan kauteen turkulaisjoukkue lähti jälleen voimakkaasti muuntuneena - ja nuorentuneena. Veikkauksissa sarjan alempaan keskikastiin rankattu joukkue taistelee tällä hetkellä sarjan kärkipaikoista ja eiköhän se liigaunelmakin jossain taka- ajatuksissa kummittele.

Taantuman tahdittamana

     TuTon tavoitteena seuraavan neljän vuoden sisällä on pelata edustusjääkiekkoa mahdollisimman korkealla sarjatasolla taloudellisesti hallitulla ja tasapainoisella tavalla. Joukkueen päämäärät eivät näin ollen ole muuttuneet esimerkiksi vuoden takaisesta tilanteesta. Tuolloin seuran(TuTo Hockey Oy) hallituksen puheenjohtaja Reijo Paksal joukkueen vuosikirjassa korosti juuri mahdollisimman korkean sarjatason päämäärää. Luonnollisesti taloustilanne on vaikuttanut myös seuran talouteen. Seuran rahoituksesta 75 prosenttia tulee yhteistyöyrityksiltä, joten selvää on että yritysten ongelmat heijastuvat myös TuToon ja sen talouteen. Realiteetit on otettava realiteetteina joten kuluja on pakko pienentää. Palkat ja palkkiot ovat se menoerä, joka eniten vaikuttaa seuran talouteen. Vaikka raha merkitseekin paljon, perustuu TuTossa jääkiekon filosofia kuitenkin muuhunkin kuin rahaan. TuTon ajattelutapa nojaa siihen että jääkiekko ei ole Mestis- tasolla puhdasta bisnestä vaan joukkueessa duunia tehdään rakkaudesta seuraan ja itse lajiin.

Mestis- renki vai isäntä?

     Aika ajoin Mestistä pidetään lähinnä SM- liigan jatkeena ja ainakin tasoltaan liigaa heikompana. Ainakaan TuTossa ei Mestistä koeta mitenkään aliarvostettuna sarjana. Yksi syy näkökulmaan lienee sekin taloudellinen. Seura itse pitää Mestiksen palkkatasoa sopivana. Jokaiselle pelaajallehan palkkaa ja palkkioita maksetaan yksilöllisen sopimuksen perusteella ja nykyisiä sopimuksiaan TuTo pitää onnistuneina. TuTokin toivoisi voivansa maksaa pelaajilleen enemmän, mutta sen enempiä kiemurtelematta lähtökohta on myös se, että jos rahaa ei ole niin ei ole myöskään millä maksaa. Kysyttäessä miten Mestistä sarjana voisi kehittää, TuTo Hockeyn kanta on, että ongelmia ei juuri ole. Pieniä juttuja, viilaamista vaativia on aina, mutta kokonaisuutena homma toimii. Mestiksen valttina TuTossa pidetään sarjan tasaisuutta, mikä väistämättä lisää jännitystä. Jatkuva haasteensa seuroille on luonnollisesti myös se miten saada lisää katsojia lehtereille. TuTossa lähdetään siitä että pelaamalla mahdollisimman hyvää ja viihdyttävää kiekkoa myös katsova yleisö löytää halleihin. TuTossa jääkiekko on pääosassa.

Lue lisää >>

© 2009 Interactive Partners Oy