| Maanantaina herään uuteen kouluviikkoon klo 8.30 sunnuntain lepopäivän jälkeen. Lauantaina voitetun pelin jälkeen intoa riittää jopa opiskeluasioihin. Aamun luen kotona torstaina häämöttävään tenttiin ja huomaan jälleen kerran, että aikataulu on viimeiselle lukuviikolle kovin kireä. Ehdin muutaman tunnin lukea, kun jo pitää kiirehtiä yliopistolle lounaalle ja kahdeltatoista alkavalle englannin tunnille. Yliopisto-opiskelu on varsin joustavaa ja sopii hyvin urheilijalle, koska pakollista läsnäolo-opetusta ei ole varsinkaan oikeustieteen alalla kovinkaan paljoa. Vieraiden kielten kurssit ovat kuitenkin intensiivikursseja ja on mukava vaihteeksi istua koulun penkillä murehtimatta tulevasta tentistä. Kolmen jälkeen olen taas kotonani, heitän koulurepun nurkkaan, syön runsaan jääkiekkoilijan välipalan ja suuntaan matkani neljän aikoihin kohti Lappi Areenaa. Päivittäiset harjoitukset ovat mukava tauko opiskelupäivälle. Tänään olen päättänyt mennä kehittymään reeneihin ja kahdeksan aikaan olen asunnollani fyysisesti väsyneenä mutta mieli on virkeänä vielä iltalukuja ajatellen. Luen vielä muutaman tunnin tenttiin ja samalla ajattelen, että olisi taas pitänyt aloittaa lukeminen aikaisemmin. Onneksi päivän tehokkain opiskeluaika minulla on klo 22-24.
Tiistaina päivärytmini kulkee lähes samaa rataa. Ensin aamulla hieman lukemista kotona, sen jälkeen koululle muutamaksi tunniksi ja asunnon kautta jäähallille reeneihin. Alkuviikko menee valmistautuessa loppuviikon koitokseen: torstaina tentti kolmen viikon lukemisen jälkeen, perjantaina kotipeli ja lauantaina vieraspeli Vaasassa. Yritän olla taas mahdollisimman tehokas kokopäivän, mutta kaamos ja räntäsade yrittävät estää suunnitelmani. Lähden hieman aikaisemmin jäähallille, koska lukuintoni ei ole terävimmillään. Reenien jälkeen päätämme lähteä pitämään ketjupalaveria paikalliseen pizzeriaan. Kotiin päästyäni luen vielä muutaman tunnin ja haaveilen huomisesta vapaapäivästä. | |
| Keskiviikkona on vapaapäivä reeneistä ja se sopii minulle, koska torstain tenttiin on vielä paljon kertailtavaa. Herään taas samoihin aikoihin ja aamukahvin jälkeen aloitan lukemisen. Tänään minulla on kovasti opiskeluintoa, koska tiedän, että ehdin lukea lähes koko päivän. Puolelta päivin koululle syömään ja englannin tunnille. Kun pääsen koulusta, vietän muutaman tunnin täysin ajattelematta tenttiä ja jääkiekkoa tunnelmoimalla tulevaa joulua Joulupukin kylässä. Tämä on se aika minkä yleensä vietän reeneissä ja ehkä tässä huomaa sen, kuinka paljon päivittäiset reenit todellisuudessa haittaa koulunkäyntiä. Mielestäni ei juuri laisinkaan, koska joka päivä on saatava tietty hengähtämishetki koulunkäynnistä. Illan luen vielä aktiivisesti tenttiin ja tiedän, että yöunet jäävät seuraavana yönä vähiin. Torstaina herään seitsemän aikaan ja lähes paniikinomaisesti kertailen vielä tenttiin oppimiani asioita. Tentti alkaa yhdeksältä ja olen asettanut itselleni tavoitteeksi olla kahdeltatoista alkavalla englannin tunnilla lähes ajoissa. Suoritan tentin omasta mielestä riittävin tiedoin ja siirryn opiskelemaan englantia. Tentin jälkeen kaikki tentin aiheuttama stressi purkautuu. Olen melko väsynyt tenttiponnistelujen ja huonosti nukutun yön jälkeen. Käyn kaverin luona kahvilla ennen reenejä ja tänään olen harjoituksissa hieman väsynyt. Selvitän peliä edeltävän jääharjoituksen kunnialla ja suunnistan kahdeksalta kotia kohti. Illan otan hieman rennommin ja katselen telkkaria. Käytän kuitenkin hieman aikaa maanantaina palautettavalle kirjalliselle luentopäiväkirjalle, jota en ole vielä ehtinyt aloittaa.
Lue lisää >>
| |