| Omia junioreita saatava enemmän edustukseen
Juniorituotanto on tällä hetkellä yksi Jukurien kehityksen osa-alue. Jukurien edustusjoukkueessa pelaa kuluvalla kaudella viisi omaa junioria. Heistä suurimmassa roolissa on maalivahti Timo Väisänen.
- Tehtävämme on pitää tämä tuote siinä kunnossa, että lapset ja nuoret jaksaisivat tehdä töitä sen eteen, jotta he vielä jonakin päivänä kantaisivat jukuripaitaa, pohtii Maczulskij.
Maczulskijn mukaan junioripuolella on tehty erittäin hyvää työtä ja valmentajiin on panostettu. Omien kasvattien saaminen edustusjoukkueeseen
nostaisi taatusti omalta osaltaan myös yleisömääriä.
- Olemme tiedostaneet, että tarvitsisimme edustusjoukkueeseen enemmän omia junioreita. Toivonkin, että hyvätasoinen juniorityö alkaisi kantaa pian hedelmää myös edustusjoukkueessa.
Pessimistisimmät ovat jo todenneet mikkeliläisen jääkiekkoilun parhaimpien päivien olevan takanapäin. Seurassa usko tulevaisuuteen on kuitenkin kova.
- Teemme pitkäjänteistä työtä, joka tulee taatusti kantamaan hedelmää ajan myötä, päättää Maczulskij. |